A-luokan moottoripyöränä meillä on Kawasaki Er-6n.

Jotkut kutsuvat tätä meidän oranssia menijä Erkiksi tahikka Iso-Erkiksi erotukseksi meidän A2-pyörästä.

Tämä ketterä nakupyörä* on kevyt käsitellä ja tarvittaessa myös nostaa ylös, eihän se paina kuin 190kg täyteen tankattuna. Ei sillä, että Erkillä olisi koulutuksen aikana ollut tapana kaatuilla, ei suinkaan. Pystyssä pääsääntöisesti pysytään. Siitä kertoo jo Erkin kyljetkin, aika siloiset ovat.

Istuinkorkeus on vain 785mm, joten sopii lyhyemmällekin. Ja jos tuntuu että ettei saa jalkoja kunnolla maahan, niin meiltä löytyy madallettu satula, jonka avulla istuinkorkeutta saadaan vieläkin matalammaksi.

Kuristamatonta tehoa löytyy 53Kw eli noin 71 hevosvoimaa. Kyllä sillä ehtii ihan mainiosti. Tehon lähteenä on kaksisylinterinen Kawasakin omaa valimistetta oleva nelitahtinen nestejäähdytteinen varsin kompakti moottori.

Meidän Erkissä ei ole ABS-jarruja, mutta melkein joka koulutuksen aikana ajetaan myös hetki pikku-Erkillä, joka on samanlainen teho on ainoastaan rajoitettu 35Kw.

A-luokka

Luokkaan kuuluvat kaikki moottoripyörät niihin kytkettyine hinattavine ajoneuvoineen sekä kolmipyörät, joissa on kolme symmetrisesti sijoitettua pyörää ja joiden teho ylittää 15 kW.

(*nakupyörä = ilman katteita tai hyvin pienillä katteilla oleva pyörä)

Artikkeli: "A-luokan Kawasaki Er-6n" muokattiin viimeksi 1.4.16. Muokkaaja: Jukka Vainikainen

Kerro toisille