Harjoitteluvaihe (B-kortti) 159€


Harjoitteluvaiheen (eli harkkavaihe) on kertausjakso, vähän niin kuin kokeisiin kertaaminen juuri ennen koepäivää. Jakson aikana kerrataan sinulle ajamisen aikana esiin tulleita vaikeita asioita, tilanteita ja puutteita. Voit itse miettiä valmiiksi, onko jotain erityiskohdetta, josta haluaisit keskustella tai harjoitella, kuten peruuttaminen, vaihteiden vaihto, turhien pysähdysten välttäminen tai vaikkapa ennakointi.

Harjoitteluvaiheeseen voit tulla kuukauden ajokokeen suorittamisen jälkeen. On kuitenkin hyvä, että sinulla on jonkin verran ajokilometrejä takana ennen kuin tulet harkkavaiheeseen. Tule kuitenkin viimeistään 6 kk päästä. Harjoitteluvaiheen yksilöajon voit suorittaa Outokummun lisäksi Polvijärven keskustassa tai Joensuussa.

Harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe tulee suorittaa autokoulussa viimeistään kaksi vuotta ajokokeen jälkeen tai joudut ajokieltoon siihen asti, kunnes olet suorittanut molemmat vaiheet ja toimittanut todistukset niistä Ajovarmalle.

Voit vaihtaa autokoulua vapaasti jokaisen vaiheen jälkeen, joten voit tulla harjoitteluvaiheeseen EniWeihin, vaikka olisit suorittanut perusvaiheen eri autokoulussa tai opetusluvalla.

Ilmoittaudu harkkavaiheeseen mukaan koulutuslistalta kohdasta harjoiteluvaihe Outokumpu, soita (tai laita whatsapp-viesti) 044 555 3800 tai laita sähköpostia.
Harjoitteluvaihe aloitetaan yhden tunnin ryhmäteoriatunnilla, jonka jälkeen ajotunnit suoritetaan sovitun aikataulun mukaisesti,

  • Yksilöajotunti opettajan kanssa.
  • Ryhmäajotunti opettajan johdolla 2-4 oppilaan ryhmissä.

EniWeillä on kaksi päätapaa suorittaa harkkavaihe.

  1. Kaikki osat erikseen ja eripäivinä
    • Tässä tavassa suoritat ensin palauttava ajotunnin sinulle sopivana aikana. Meillä on tarjolla myös ilta ja viikonlopputunteja.
    • Osallistu teoriatunnille. Teoritunnin voit suorittaa luokkaopetuksena tai osallistua virtuaaliluokassa käytävään tuntiin. Kumpi vain on sinulle mukavampia ja parempi. Katso kalenterista milloin tunti järjestetään. Tunnin nimi on B20.
    • Sovi yksilöajotunti. Ajotunnin voi ajaa myös Joensuussa.
    • Osallistu ryhmäajoon joko arkipäivänä tai lauantaina Outokummussa, Polvijärvellä sekä Joensuussa.
      Hyödyt: erittäin joustava tapa. Saadaan sovitettua juuri sinun aikatauluun näppärästi.
  2. Suorita koko harkkavaihe samanapäivänä
    • Päivä alkaa aamupalalla ja teoriatunnilla.
    • Teoriatunnin jälkeen suunnittelette matkareitin.
    • Tämän jälkeen lähdetään ajamaan. Ajon aika tehdään ryhmäajo-osuus sekä yksilöajo
      Hyödyt: Ajoaika on pitkä, joten pääsemme matkaan pitkällekin. Reitti saadaan myös monipuolisemmaksi.

Haluatko ryhmäajoon kaverin kanssa? Ottakaa yhdessä yhteyttä niin sovitellaan tunnit.
Eikö meina löytyä aikaa suorittaa harkkavaihe? Meillä Harjoitteluvaiheen voi suorittaa myös lauantaisin.

Ryhmäopetuspäivän ja yksilöajon jälkeen saat todistuksen harjoitteluvaiheesta.

Muista vielä suorittaa syventävä vaihe ennen ajo-oikeuden umpeutumista.

Artikkeli: "B-kortti – Harjoitteluvaihe – Outokumpu" muokattiin viimeksi 3.9.16. Muokkaaja: Jukka Vainikainen